Hei! Olen Sanna, 38 ja asun Suomessa. Olen seurannut Zecchino d’Oroa pienestä lähtien.
Vanhempi siskoni istutti minut televison ääreen kun 25. Zecchino d’Oro näytettiin. Olin 4-vuotias ja vaikka olin pieni muistan kuin eilisen värikkäät Lego Fabulandia lavasteet ja kuoron pastellinväriset puvut. Siskoni kertoi minulle, että katsoin Zecchino d’Oroa hyvin mielelläni koska lapset lauloivat.

Muistan myös hyvin selkeästi 28. Zecchino d’Oron. Lähetyksen jälkeen siskoni soitti kitaraa ja lauloimme L’amico albero-laulua. Olin erittäin iloinen. Vuodet kuluivat ja jatkoin Zecchinon seuraamista. Vuonna 1987 saimme videonauhurin ja siitä vuodesta lähtien nauhoitin kaikki suomen tv:n Zecchino-lähetykset. Myöhemmin vuonna 1988 mukana oli suomalainen laulu, “Il folletto bianco” (Suomenkielinen nimi Lumiukko) ja olin todella ylpeä.

Sitten tuli 32. Zecchino d’Oro joka oli ja on yhä minulle se parhain. Pidin kovin lauluista, lapsista, kuorosta, Cino Tortorellasta ja eritoten Marielesta. Siihen aikaan olin jo 11-vuotias ja osasin lukea tekstityksen, ymmärsin paljon selvemmin laulujen tarkoituksen. Zecchino antoi ja antaa yhä minulle paljon iloa ja laulujen ansiosta aloitin italian kielen opinnot vuonna 1998.

Olen nähnyt kuoron konsertissa Varsovassa kesällä 2001 ja se oli ihana kokemus. Unelmani on tulla Italiaan katsomaan Zecchinoa. 

Minulle Zecchino d’Oro on kuin uskollinen ystävä joka on seurannut minua vuodesta toiseen tällä pitkällä tiellä minkä nimi on elämä.

Ciao! Sono Sanna, ho 38 anni e abito in Finlandia. Seguo lo Zecchino d’Oro da quando ero piccola. La mia sorella maggiore mi metteva davanti la tivù mentre trasmettevano il 25esimo Zecchino d’Oro. Avevo 4 anni e anche se ero piccola, ricordo come ieri la scena tutta colorata di Lego Fabulandia e i vestiti di colore pastello del coro. Mia sorella mi ha raccontato che guardavo Zecchino d’Oro molto volentieri perché cantavano i bambini.

Ricordo pure molto chiaramente il 28esimo Zecchino d’Oro quando dopo finita la trasmissione mia sorella suonava la ghitarra e insieme cantavamo L’amico albero. Ero felicissima. Passavano gli anni e continuovo a seguire lo Zecchino. Nel 1987 abbiamo avuto il video registratore e dopo quel anno registravo tutte le puntate che la tivù finlandese trasmetteva. Poi nel 1988 partecipava una canzone finlandese, Il folletto bianco, ed ero fierissima.

Fu Il 32esimo Zecchino d’Oro che era ed è ancora per me il migliore. Adoravo le canzoni, i bambini, il coro, Cino Tortorella e soprattutto Mariele. In quell’epoca avevo già 11 anni e sapevo leggere i sottotitoli, capivo molto più chiaramente il morale delle canzoni. Zecchino mi dava e dà ancora tanta felicità e grazie proprio alle canzoni ho cominciato studiare l’Italiano nel 1998.

Ho visto il coro in concerto a Varsavia nell’estate del 2001 ed è stata una esperienza stupenda. Il mio sogno nel cassetto è venire in Italia a vedere lo Zecchino.

Per me Zecchino d’Oro è come un amico leale che mi ha accompagnato anno dopo anno nella questa lunga strada che si chiama la vita.