Haluaisin kertoa teille, miksi tykkään niin paljon Kultaisen Sekiinin laulukilpailusta ja siinä esiintyvästä lapsikuorosta, jonka nimi on Piccolo Coro. Kyseinen ohjelma on nimeltään meillä Suomessa ollut “Lapset laulavat lapsille”. Tämä italialainen musiikkitapahtuma on herättänyt minussa kiinnostuksen italian kieltä, Italian historiaa ja kulttuuria kohtaan.
Olen Eeva Juntunen Suomesta ja näin Kultaisen Sekiinin ensimmäisen kerran 1989. Olin silloin
4-vuotias. YLE näytti lapsuudessani joka kevät edellisen vuoden Kultaisen sekiinin laulukilpailun. Tuona vuotena Sekiinossa lauloi suomalainen Leena Untamala laulun “Lumiukko”. Äitini oli huomannut Sekiinistä TV-lehdessä olevan mainoksen ja kysyi minulta ja kaksoissiskoltani, haluaisimmeko katsoa ohjelman. Me halusimme.  

   Vanhempani ostivat videonauhurin 1991. Tästä lähtien nauhoitin Sekiinin joka vuosi. Lapsena minua kiehtoi se, että Sekiinossa kuuli lauluja eri kielillä ja erityisesti pidin kuoron osuuksista. Ennen kuin opin lukemaan Sekiinon tekstitykset, opin laulamaan jonkinlaisella italialla kuoro-osuuksia. Jotkut ystävistäni pitivät kasvaessamme harrastustani seurata Sekiinoa vähän outona, mutta itse en siitä välittänyt.

   Jostain kumman syystä en 1996 seurannut Sekiinoa alusta asti. Ehkä halusin jo esittää “isoa tyttöä”.  Kun myöhemmin myös Sekiinoa seuraava ystäväni kertoi, että Mariele Ventre on kuollut, niin luulin, että hän valehtelee minulle. Uskoin Marielen kuolleen vasta kun kuulin videolta suomalaisen selostajan kertovan Marielen kuolemasta. Ensimmäisen ajatukseni uutisen jälkeen oli, miten Sekiinon nyt käy? Ja mihin sairauteen Mariele kuoli? Selostaja oli maininnut, että Mariele kuoli sairauden murtamana.

   Nyt olen jo aikuinen, mutta tästä huolimatta Sekiini ja Piccolo Coro tuovat paljon iloa elämääni. Laulut myös pitävät yllä jonkinlaista italian kielen taitoani.

Vorrei raccontarli perchè mi piace lo Zecchino d’Oro e il Piccolo Coro. Questo programma si chiama “I bambini cantano per bambini” in finlandese. Questo spettacolo di musica infantile è svegliato mio interesse per la lingua italiana e per la storia e cultura d’Italia.

   Sono Eeva Juntunen, sono finlandese. Ho visto lo Zecchino d’Oro per la prima volta in 1989 quindi avevo 4 anni. La radiotelevisione finlandese trasmetteva ogni primavera dello Zecchino d’Oro dell’anno precedente. C’era una canzone finlandese nel 1989. Nel Zecchino cantava una bambina finlandese la canzone “Lumiukko”, “Il folletto bianco”. Mia madre aveva letto il TV giornale una pubblicità del Zecchino. Lei ha chiesto se io e la mia sorella volemmo guardare il programma.

   Miei genitori hanno comprato il videoregistratore nel 1991. Da quest’anno miei genitori registrarmela ogni anno. Da bambina mi sono affascinata che nel Zecchino c’erano le canzoni in lingue diverse e particolarmente il ruolo del Piccolo Coro. Prima di imparare a leggere i sottotitoli del Zecchino d’Oro ho imparato cantare in italiano a modo mia le canzoni. Qualchune mie amiche pensavano che mia interesse da seguire Zecchino ogni anno è un po’ strano. Ma ho continuata la mia passione.

   Per una strano caso non ho seguito Zecchino nel 1996 al inizio. Forse volevo rapresentare che io sono “una grande ragazza”. Quindi più tardi guardavo lo Zecchino con la mia amica lei ha raccontata che Mariele Ventre è morta. Io non ci potevo credere. Al inizio credevo che c’era una bugia. Credevo questa cosa terribile quando ho sentito la tivu voce finlandese dire che Mariele è morta la causa della malattia grave. Il mio primo pensiero era che cosa fosse successo di Zecchino d’Oro e che tipo di malattia.

   Adesso sono adulta, ma anche adesso mi piacciono lo Zecchino d’Oro e il Piccolo Coro. Le canzoni hanno portato tanta gioia per la mia vita. Le canzoni hanno anche aiutano mia a imparare la lingua italiana.